Alusta: PHP5+MySQL
PartyMeister on suunniteltu nimensäkin mukaisesti käytettäväksi demopartyilla. Ohjelmaan kuuluu muun muassa sisällönhallintajärjestelmä, infotv-järjestelmä ja kilpailujen eli demojen hallinta.
Esimerkiksi infotv-järjestelmät ovat todellakin kiven alla avoimen lähdekoodin puolella. Niitä taitaa olla ehkä noin kolme. PartyMeister antaa tällä osa-alueella hyvän vastuksen kaupallisille ohjelmille. Ainut heikkous PM:n infotv:ssä (=BeamSystem) on windows-ohjelma (BOOBS) jolla infotv esitetään. Se vaatii turhan paljon tehoa tietokoneelta ja on muutenkin erittäin raskas. Onneksi viimeisimmän käsiini saamaan tiedon mukaan, kyseistä ohjelmaa aletaan parantamaan todenteolla. Ehkä ensi vuoden alussa saadaan hieman kevyempi versio ulos. Ohjelma sisältää myös toisen heikkouden. Kaikki tieto haetaan palvelimelta SMB-protokollalla, joka tarkoittaa sitä, että palvelimella johon PM asennetaan, pitää olla Samba käytössä.
Valitettavasti en muuten osaa sanoa järjestelmästä kovin paljoa. Sen voin sanoa, että PM on kovassa käytössä ympäri Eurooppaa. Siitä saa pienellä modaamisella paljon irti. Omalla työpaikallani suunnitteilla olisi toteuttaa talon sisäinen infotv juuri PM:n BeamSystemillä. Jää nähtäväksi miten käy, mutta hyvä kokemus siitä silti jää.

