Blogialusta, Mogblotor, on virallisesti julkaistu avoimena lähdekoodina.
“Mogblotor, pienen sielun vastaisku tylsille massiivimoottoreille”
Blogialusta, Mogblotor, on virallisesti julkaistu avoimena lähdekoodina.
“Mogblotor, pienen sielun vastaisku tylsille massiivimoottoreille”
Olen viime päivät saanut nauttia pöytäkoneeni kovalevyjen varauksettomasta huomion tarpeesta. Sunnuntaina ulkoinen kovalevy poisti sisältönsä ntfs:ksi muunnettaessa. Eilen kun palauttelin sen sisältöä, toinen sisäisistä kovalevyistä (Maxtor, tietenkin) sanoi näemmä lopullisesti työsopimuksen irti. Tai ainakin työkaverit antoivat sille kuolemantuomion kuunneltuaan tilitystäni.
Jos mokaat kuten minä, Getdataback on ihan hyvä ongelma inhimillisen erehdyksen korjaamiseen. Ohjelma on sharewarea. Varsinaisen palautuksen voi tehdä vain täydellä versiolla.
Päätin eilen kokeilla ensimmäistä kertaa ulkomailta tilaamista. Löysin sattumalta saksalaisen Titus-kaupan. Tituksen valikoima on vastaaviin suomalaisiin kauppoihin verrattuna valtava. Takki jonka tilasin maksaa suomessa noin 130 euroa. Tituksella se maksoi 59 euroa. Toimituskulut olivat 20 euroa ja DHL:n lähetti tuo paketin ovelle.
Muuten tilaus meni hyvin, mutta kun tilausvahvistus ja maksuohjeet olivat saksaksi. Kaiken päättelyn ja suomentamisen jälkeen sain tilauksen maksettua. Nyt vain jännitetään tuotteiden perilletuloa ![]()

Pääsykokeisiin luku on virallisesti aloitettu.