Archive for Elokuu, 2007

22
Elo

Hesariin lukijakuva

Vuosaaresta oli eilen sähköt poikki pari tuntia. Muistin, että minulla on yksi kuva Helsingin energian Vuosaaren voimalasta. Päätin lähettää sen Helsingin Sanomille, joka julkaisi sen

Jippii, täähän on ihan siisti fiilis, vaikka kuva ei mikään paras olekaan.

22
Elo

Salamoinnin keskipisteessä

Empä ole koskaan eläessäni todistanut yhtä raivokasta salamointia, kuin tänään Helsingin keskustassa. Pikkaisen alkoi jo pelottaa kun salamoita iski ympäri Sanomataloa ja keskustaa. Ukkosen rajuudesta kertoo myös Kumiankka.netin hälytyslista, josta näkee pelastustoimen tehtäviä.

Ukkosen aikana jotkin vanhat automaattiset palovaroittimet antavat turhia hälytyksiä. Noin pitkää automaatti-keikka listaa en ole ennen nähnyt (kts. listasta 22.8 klo 9.37 => ).

Helsingin keskustassa pärähti soimaan myös yleinen hätäsireeni. Syynä saattoi olla järjestelmään iskenyt salama.

Nyt taivas on kirkas ja vain isot lätäköt muistuttavat aamuisesta. Ja minä poika vielä suunnittelin tänä aamuna pyörällä töihin lähtöä, heh

19
Elo

Jaiku puhelin softasta uusi versio

Otsikon mukaisesti Jaikun puhelin softasta on julkistettu uusi versio 0.80

Katso lisää täältä

15
Elo

Pyöräily video

Piti tätäkin kokeilla. Vielä kun pääsisi kuvaamaan saman Helsingin keskustaan ja kynäkamera kiinni pyörässä.

Váš prohlížeč nepodoporuje Flash stáhnětě jej.

15
Elo

TeliaSoneran kannanotto tekijänoikeuslakiin

Suosittelen lukemaan TeliaSoneran kannanoton tekijänoikeuslaista Opetusministeriölle (joka teki lausuntopyynnön isoille toimijoille).

TeliaSoneran kannanotto (PDF)




Elokuu 2007
M T K T P L S
« Hei   Syy »
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031